E-böcker / Humor
Miessfääri
Viisikymppinen mies tekee hurjan päätöksen. Tästä lähtien hän ei enää harrasta seksiä naisten kanssa! Oikeastaan hän ei aio olla enää missään tekemisissä vastakkaisen sukupuolen ka ...
Syntynyt voittamaan
Hanna on saanut potkut mainostoimistosta. Nyt Hannasta tuntuu, että hän voisi olla muutaman kuukauden työttömänä. Onhan hän kurkkuaan myöten täynnä tärkeileviä esimiehiä! Kun Hanna ...
Lupaus
Johanna seisoo hämmentyneenä vanhempiensa kotitalon pihassa. Hän on palannut Korpivaaraan, pahimman luokan tuppukylään. Nuorempana hän oli vannonut, ettei palaisi paikkaan ikinä! M ...
Isäntä soittaa hanuria
Tiensyrjän kirkonkylä on kuin mikä tahansa pieni suomalainen kirkonkylä. Kylän rauhallinen arki menee kuitenkin sekaisin, kun paikkakunnalla tapahtuu kaksi suurta asiaa. Tiensyrjää ...
Hotelli Huminan kantavieraat
Akseli Niittymaa on nuori ja köyhä taidemaalari, jonka vilpitön luonne on taiteilijatoverien mieleen. Niittymaa se ei turhasta stressaa! Valitettavasti Niittymaalla on kuitenkin ta ...
Valitse myynnin kasvu
Pomo, vapaudu sankarimyyjän panttivankitilanteesta! Tähän kiteytyy kirjamme ydinsanoma. Menestyksekäs myyntityö ei ole supliikkimiehen fiilislaji, vaan aivan tavallisten ihmisten t ...
Varo mitä toivot
Sanna on saanut tarpeekseen arjesta kaupungissa. Hän kaipaa elämäänsä jotain uutta ja jännittävää! Kun Sannalle tarjotaan hyväpalkkaista työpaikkaa maaseudulta, hän päättää ottaa p ...
Malaika – parkaisu paratiisissa
Leppoisan rikossarjan ensimmäinen osa!Sami ja Meira ovat suomalainen pariskunta, joka on asettunut asumaan Ranskan Polynesiaan. Nyt heillä on etsinnässä oma vene – ja Malaika-nimin ...
Pro Patronen
Puolen vuosisadan ennen julkaisemattomat ajatukset nyt vihdoin yksissä kansissa. Koomikon toisessa pakinakokoelmassa näkyy vuosien tuoma viisaus - on sitten kyse koristetyynyistä, ...
Rakkauden loppukilpailu
Kirsi on paniikissa. Hänet on juuri valittu Juilliardin kansainvälisen viulukilpailun finaaliin. Ja nyt lääkäri kertoo hänelle, että hänen ranteensa hermot eivät ole kunnossa. Ymmä ...
Suden katse
Annua kismittää! Hän on työskennellyt uutisten aluetoimituksessa kohta kaksi vuotta. Hän on omistautunut työlleen ja tekee kaiken juuri eikä melkein. Silti kanavan tähtitoimittaja ...
Triceratops ja muut sarvinaamadinosaurukset
Mestarikuvittajalta uusi toivekirja dinosaurusfaneille. Mahtava Triceratops sarvineen ja niskapanssareineen on dinosauruksista tunnetuimpia. Se ei kuitenkaan ollut ainoa sarvinaama ...
Kuninkaan korpraali
Eletään hakkapeliittojen aikoja Würzburgissa 1600-luvulla. Ruotsi-Suomen armeija valmistautuu valloittamaan Marienburgin linnaa. Upseerien mahtailusta ei ole tulla loppua. Kuka hei ...
Kuka suutelisi Tuhkimoa?
Liisa on vastavalmistunut sosionomi, joka joutuu pian huomaamaan etteivät työpaikat kasva puussa. Hän saa paikan erityisluokan koulunkäyntiavustajana, mutta työ ei vastaa hänen kou ...
Rohkea nainen, ylpeä mies
Kun Marian poikaystävä kosii yllättäen, Maria jää sanattomaksi. Haluaako hän todella Sebastianin kanssa naimisiin? Onhan mies pettänyt häntä iät ja ajat! Maria päättää jättää huike ...
Elämä uusiksi
Sanni on nuori nainen, joka on totaalisen kyllästynyt elämäänsä. Työ viestintätoimistossa vie mehut, ja päivät kuluvat kuin usvassa. Iltaisin Sanni ei jaksa tehdä muuta kuin mutust ...
Raju on kranaatin tie
Eletään jatkosodan aikoja. Korpraali Matti Vartti on mies, jonka elämästä ei puutu vauhtia tai erikoisia tilanteita. Nyt Vartti on palaamassa rintamalle lomalta, joka myönnettiin h ...
Kolme miestä veneessä
George, Harris ja kertoja ovat ystävyksiä, joilla on käynyt huono tuuri elämässä. Ovathan he kaikki kolme koko ajan sairaina – ainakin omien diagnoosiensa mukaan. Kun kertoja pääsi ...
Susi
Eletään 1500-lukua Ranskassa. Eräs veljeskolmikko joutuu outoon tilanteeseen, kun heidän ihastuttava serkkunsa Catherine ilmoittaa menevänsä naimisiin. Catherine on nimittäin kihla ...
Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit 1
Eletään 1800-lukua Englannissa. Samuel Pickwick on iäkäs herrasmies, jolla on turhan paljon aikaa. Mutta mitä ylimääräisellä ajalla voisi oikein tehdä? Kun herra Pickwick päättää l ...
Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit 2
Pickwick-kerho on vallaton miesten kerho, joka seikkailee ympäri Englantia. Varakas herra Pickwick on antanut kerholle nimensä. Lisäksi mukana ovat runoilija Augustus Snodgrass, ro ...
Näyttelymatka
Tahvo Lähteelä on tuiki tavallinen suomalainen mies. Hän työskentelee varikolla työkoneasentajana ja asuu kanslistina työskentelevän Kirsin kanssa. Kaikki liikenevä raha menee kaks ...
Keijukainen
Noin vuonna 2000 ennen Kristusta Bretagnessa eli nainen, jolla oli maagisia kykyjä. Nainen oli nimeltään Malvina ja hän oli Bretagnen Valkoisten naisten kuningattaren seuraneiti. M ...
Viehättävä rouva ym. luonnekuvia
Kun nuori kirjailija tutustuu rouva Courtneayhyn, hän on myyty. Rouva Courtneay kun saa kirjailijan tuntemaan olonsa perin tärkeäksi ja onhan rouvassa myös jotain kovin viehättävää ...
Leikkimielitautisen päiväkirja
Muuan kirjailijalla on suuri unelma. Pian hän ei olisi enää nuortenkirjailija, vaan vakavasti otettava aikuisten kirjailija! Sitten tulee kuitenkin tenkkapoo. Ei huvita kirjoittaa ...